Kevään merkki, kun marketteihin tulee myyntiin herneen ja porkkanan siemenet. Marketin valikoimissa on yleensä melko suppea lajikevalikoima yhdeltä tai kahdelta isolta tuottajalta. Joensuun laajin siemenvalikoima on ehkä täällä.
Itse tilaan siemeneni pääasiassa Hyötykasviyhdistykseltä. Heillä on edulliset hinnat ja valikoima on riittänyt tarpeisiini toistaiseksi. Myös Maatiaiselta - voittoa tavoittelematon yhdistys tämäkin - olen tilannut joitakin pusseja edulliseen jäsenhintaan. Voittoa tavoittelevilla yrityksillä hinnat ovat luonnollisesti korkeammat.
Pientä kasvimaata viljelevälle siemenpussit ovat usein turhan isoja. Parituhatta lanttua, tuhat naurista - suuri osa itäneistä siemenistä tulee kitketyksi. Niinpä minulta riittää parille halukkaalle esimerkiksi palsternakan siemeniä: niiden itävyys säilyy vain vuoden ja kuitenkin pussissa on kuusisataa siementä.
Helmikuussa pitämälläni puutarhakurssilla teimme siementen yhteistilauksen. Pusseja jakamalla kaikki halukkaat saattoivat pienellä rahalla kokeilla monien lajien ja lajikkeiden viljelyä. Kokeilu on tärkeää aloittelevalle viljelijälle, sillä hänellä ei välttämättä ole käsitystä siitä, mitä hän voi ja haluaa puutarhassaan kasvattaa.
Toinen tapa päästä käsiksi laajempaan valikoimaan on osallistua taimivaihtorinkeihin. Joensuun alueella on aloittanut taimivaihtorinki facebookissa ja tietääkseni toukokuussa on Kukkolan tilalla taimenvaihtotapahtuma.
Kotimaisia ja ulkomaisia siementen myyjiä on listattu esimerkiksi Wikikkoon. Myös paljon paljon muuta käyttökelpoista tietoa sivuille on koottu, linkki etusivulle tässä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti