tiistai 9. heinäkuuta 2013

Kasvua palstalla

Palstalle tuli lopulta viisi lohkoa, jotka ovat noin kahdeksan metriä pitkiä ja 1,2 leveitä. Ensimmäiseen tuli härkäpapua, toiseen sipulia, palsternakkaa, lanttua ja porkkanaa. Nämä kylvin heti vapun jälkeen. Kolmanteen lohkoon kylvin kuun puolivälissä punajuurta, kyssäkaalta, mangoldia ja kynteliä. Neljänteen lohkoon istutin toukokuun lopulla lehti-, kurttu- ja parsakaalta, purjoa ja ruotiselleriä. Lohkon päätyyn kylvin kesäkuussa naurista, viidenteen pistin perunaa ja punajuurta. Pohjoispäätyihin laitoin hernettä ja maa-artisokkaa, eteläpäätyyn keräsalaatteja.

Kasvun seuraaminen on aina yhtä hämmästyttävää. Kuukaudessa tapahtuu valtavasti, minkä voi huomata lohkolta IV otetusta kuvaparista.

Lohko IV 7.6.2013
Lohko IV 4.7.2013
Juhannuksena vein palstalle peräkärryllisen ruohosilppua. Purjot ja kaalit ovat selvästikin pitäneet silpusta, sillä sellerit ovat miltei peittyneet niiden alle. Tuholaiset eivät ole liiemmin vaivanneet kaaleja, vaikka lohko on ollut enimmäkseen ilman harsoa. Kiitän tästä sekaviljelymenetelmää, kun en parempaakaan selitystä keksi.

Heinäkuussa kitkeminen alkaa olla ohi, koska hyötykasvit ottavat tilan haltuun. Tänä kesänä taivaalta on tullut vettä riittävän paljon ja usein, joten viime aikoina suurin työ on ollut sadonkorjuussa. Myös tuholaisten touhuihin puutuin: lanttuja ja kyssäkaaleja oli syöty jonkin verran, mistä syystä sumutin lehtien alapintaan mietoa mäntysuopaliuosta.

Kolmannen lohkon reunoille kylvin kesäkuussa pensaspapua. Ylhäältä otetusta kuvasta huomaa, kuinka mangoldit kasvavat. Suurimmat ovat puolimetrisiä, mikä on melko paljon, sillä kylvin mangoldit kahdenkymmenen sentin taimi- ja rivivälillä.

Lohko III 4.7.2013, keskellä ruotimangoldia, reunoilla pensaspapua.

3 kommenttia:

  1. Korjasin yhden ison mangoldin pois, jotta muille jäisi tilaa. Painoi 400 grammaa.

    VastaaPoista
  2. Ruutuviljely on alkanut kiinnostaa kovasti, vaikka itsellä sinänsä ei viljelytilasta ole puutetta. Mutta tuo helppohoitoisuus :) Monilla näyttää olevan kasvit viljelylaatikoissa, mutta kai ruutuviljelmän voi rakentaa ilman reunojakin jos muokkaa pellolle kohopenkkiä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruudukon voi tehdä tasamaalle yhtä hyvin kuin laatikkoonkin. Hieman ympäristöstä koholla oleva penkki (laidoilla tai ilman) on lämpimämpi eikä kärsi niin helposti märkyydestä. Helppohoitoisuudesta täytyy tehdä merkintä tuonnempana... esim porkkanan kohdalla ruutuviljely ei ehkä toimi ideaalilla tavalla.

      Poista