Monivuotisia

Sitruunamelissa käy

salaattiin ja teeksi

Näillä leveyksillä ja pituuksilla (62° N, 30° E) timjami ja kiinanlaikkuköynnös "Annikki" näyttävät selviytyneen talvesta, salvia ja maustemeirami ei. Ehkä olisi pitänyt suojata havuilla.

Monivuotisten lohkossa rellestävät talven jälkeen mäkimeirami eli oregano, venäläinen rakuuna, ruoho- ja kiinansipuli, sitruunamelissa, iisoppi ja kangasajuruohona myyty kasvi, joka lienee pikemminkin nurmiajuruoho. Pihan perällä mintut ja saksankirveli taistelevat elintilasta nokkosten kanssa.

Viinisuolaheinä, takana mäkimeirami

Iloinen yllätys oli punahierakka eli viinisuolaheinä: muistelin sen olevan yksivuotinen, mutta näyttikin olevan monivuotinen. Siitä saa keväiseen salaattiin oksaalihappopiristeen.

Siementämällä talven yli on selvinnyt isohietasinappi eli villirucola, maustekirveli ja salaattikasvi nimeltä namenia. Myös herne voi näköjään talvehtia hangen alla, ellei kaikkia palkoja muista syksyllä kerätä.

Kohopenkin päädystä nousi kymmeniä maa-artisokan versoja, vaikka pengoin marraskuussa mielestäni kaiken ylös.

Iisoppi, teeyrtti

Iisoppi (Hyssopus officinalis) kuuluu sata päivää kukkiviin kasveihin. Kukkien makea, hieman humalaa muistuttava tuoksu vetää puoleensa kimalaisia, mutta karkottaa kaaliperhosia.

Iisoppi kukkii heinäkuulta lumentuloon

Puolimetriseksi kasvavasta iisopista saa kauniin aidanteen esimerkiksi perennapenkin ympärille. Kukat ovat sinisiä, violetteja tai valkoisia. Satoa voi korjata pitkin kesää, säilöntämenetelmäksi sopii kuivaus. Iisopin lisääminen onnistuu pistokkaista tai siemenistä, jotka voi pistää esikasvatukseen näihin aikoihin.

Kasvupaikan suhteen kasvi on vaatimaton, mutta aurinkoa se vaatii. Iisopin talvenkestävyys on melko hyvä ja ainakin viinijärveläisten ystäviemme hiekkaisessa pihassa se on pärjännyt vuosia.

Linné antoi iisopille lajinimen officinalis, lääkkeenä käytetty. Sama lajinimi on lukuisilla muilla vanhoilla rohdoskasveilla, esimerkiksi salvialla ja kehäkukalla.

Tuoreena sippuan iisoppia salaattiin, johon kukat tuovat kivasti väriä, mutta teessä tämä kasvi on parhaimmillaan. Meillä litkitään seurustelujuomana iisoppi-minttu-teetä, jossa on kahdeksan osaa iisoppia ja yksi osa nimeämätöntä minttua.

Elias Lönnrot kertoo, että iisoppia ”laitetaan teeksi yskässä ja muissa rintavaivoissa, kuin myös korlausvedeksi kurkkuvioissa”. Olen onnistunut torppaamaan useamman alkavan flunssan rutkuttamalla pari pannullista teetä, jossa on iisoppia, minttua ja ajuruohoa (esimerkiksi timjamia).

Salvialla pitkää ikää

Jo muinaiset sumerilaiset kasvattivat salviaa eli ryytisalviaa (Salvia officinalis). Kasvin nimen taustalla on latinan verbi salvere, "olla terve", "voida hyvin". Kuolema ei tule taloon, jonka pihassa kasvaa salviaa, näin uskottiin. Salviaa suositeltiin miltei kaikkiin vaivoihin.

"Kuinka annoitte miehen kuolla, vaikka hänen pihallaan kasvoi salviaa?"

Meidän pihassa salviat ovat puolimetrisen hangen alla. Saas nähdä, selviytyvätkö nämä välimerelliset yrtit talven ylitse. Kaiken varalta aion lähiviikkoina esikasvattaa uudet taimet.

Yhden taimen talvetin viileällä kuistilla ja nyt se lykkää lehteä lastenhuoneen ikkunalla. Sitä kun kädellä vähän pelmuuttaa, niin huumaava ryydintuoksu leviää ympäriinsä.

Keitän salviasta teetä - pitkä haudutusaika, kenties vähän hunajaa ja jo kilpaillaan parhaiden kiinalaisten teelaatujen kanssa - mutta vain silloin tällöin. Flavonoidien ja eteeristen öljyjen lisäksi salvia sisältää myrkyllistä tujonia.

Salvia ruuassa on vasta keskiaikainen keksintö. Sitä käytetään rasvaisiin liharuokiin ja tietenkin Saint Germain -keittoon, jonka monista ohjeista yksi löytyy Hesarin ruokasivuilta. Nimen keitolle antoi mystillinen kreivi Saint-Germain, joka kertoi 1700-luvulla olevansa kaksituhatta vuotta vanha. Tietenkin salvian ansiosta.